Jos nauru pidentää ikää, elän luultavasti hyvin kauan. Kuvittelen usein että lapseni on juuri siinä ihanimmassa iässä eikä voi siitä hauskemmaksi muuttua, mutta erehdyn kerta toisensa jälkeen. Ipana poseerasi hetki sitten roskakori päässään, mutta koska sen sortin häröilykuvat naurattavat todennäköisesti vain lapsen omia vanhempia, julkaisen vain naurettavia kuvia lapsen uudesta paidasta, ja vilahtaapa siinä äitikin päivän ilmeessään.
Hiiri se kissalle takkia ompeli ja vaimo miehelleen paitaa. Kävi kuitenkin niin, että tummansinisen Nanson raitatrikoon jämäpalat houkuttelivat luovia sormenpäitä enemmän kuin isännän puseron palaset, joten ompelimosta valmistuikin alkuperäistä suunnitelmaa pienempi versio. Iso tähti rinnuksiin saksittiin vanhojen farkkujen lahkeesta ja vuoritettiin vuorikankaan tilkulla. Pinkit tikkaukset taikovat vipinää ilmeeseen (vaikuttaa siltä etten jaksanut vaihtaa lankoja kesken vappumekon ompelemisen, mikä pitää täysin paikkansa) eikä vastaan tule varmasti samanlaista. Tiedostava osa kuluttajaa on jälleen tyytyväinen. Mies jäi toistaiseksi siis paidatta, mutta paikkasin sentään miehen farmarit. Sääennuste puolestaan vihjaa siihen suuntaan, ettei vapuksi kannata ommella mekkoa vaan pilkkihaalari ja sadehattu!






7 sutkautusta:
Voii miten söpö paita! Aivan ihana:)
http://withoutfashionwe.blogspot.com/
Paikkasitko ne pinkillä myöskin? :)
Heips!
Kiva paita,hyvä idea toi vaaleanpunaisella koristelu.
Nyt on pakko vähän retostella. Luvassa parempaa vappusäätä kuin täällä. Lähdetään tänään Euroopan kiertueelle, vappu kuluu Pariisissa.
Ilmoista huolimatta oikei hyvää Vappua,kiva palata reissunjälkeen lukemaan mitä olet puuhaillut. t Riitta
Superhiano, osaispa sitä itekin.
Meidän pojalla (joka nykyään 7 v) oli myös tapana reilu yksi vuotiaana laittaa vaikka mitä päähänsä, kuppeja ja kippoja yms ns. hatunkorvikkeita. Tuo nauratti meitäkin paljon ja edelleenkin kun katselemme valokuvia ja muistelemme moista villitystä :)
p.s. kiva paita!
naela
Ai vitsi, miten söpö! Tiedätkö mäkin tykkäisin just tollain tikattuna farkkujen kanssa tosta kamalasti!
Elviira: Kiitoksia paljon! :)
Anonyymi: No hö, yritin kyllä ehdottaa mutta laitettiin vaihtamaan mustat langat ;)
Riitta: Kiitos, ja oih, oikein mukavaa matkaa keväiseen (tai siellä on varmaan jo kesä) Pariisiin! Lähes kademielellä pistän vappuna kyrsää grilliin tumput kädessä ;D
Nola: Paljon kiitoksia :)
Naela: Juu täälläkin kaikkea sovitellaan roskiksen lisäksi, jalkoihin kans ;) Kiitti :)
selma: Kiitoksia! :)
Lähetä kommentti